Arkance ostaa Point Group Oy:n osakekannan

Arkance on hankkinut 28.2.2020 toteutetulla yrityskaupalla omistukseensa Point Group Oy:n koko osakekannan. Point Group on yksi merkittävimmistä toimijoista rakennusalan digitalisoinnissa Suomessa.

Kaupan myötä Arkance vahvistaa asemaansa CAD- ja BIM-teknologioiden hallitsevana jakelijana Euroopassa. Arkance on osa Groupe Monnoyeur -konsernia.

Point Group -konserni perustettiin vuonna 2018 palvelemaan infra- ja talonrakennusalan suunnittelua, rakentamista ja tiedonhallintaa. Yritysperheen juuret ulottuvat aina vuoteen 1989. Konsernin yritykset Assetpoint Oy, Buildpoint Oy ja Civilpoint Oy työllistävät yhdessä 40 henkilöä. Point Group toi ensimmäisenä tietomallit suomalaisiin infrahankkeisiin, ja nykyään sillä on merkittävä osuus Suomen CAD/BIM-markkinoista infrasuunnittelussa ja -rakentamisessa.

– Jotta pystymme jatkamaan kasvua, meidän täytyy olla osa suurempaa kokonaisuutta. Kaupan myötä pystymme viemään osaamista alalla seuraavalle tasolle ja kasvattamaan sitä myös koko Euroopan markkinoille. Meille kaupassa oli erityisen tärkeää, että uudella omistajalla on samanlainen tapa toimia. Oli hieno huomata, kuinka Point Groupin ja Arkancen arvomaailmat yhdistyvät: asiakas on keskiössä ja henkilökuntaa sekä osaamista arvostetaan. Nämä asiat ovat tämän kaupan suurimmat tukipilarit. Jatkamme nykyistä toimintaa osana laajempaa organisaatiota, jossa arvostetaan paikallisuutta. Näin pystymme entistä paremmin keskittymään ydintehtäväämme eli asiakkuuksien hoitamiseen, Point Groupin toimitusjohtaja Tuomas Hörkkö sanoo.

Yrityskauppa tukee Groupe Monnoyeurin strategiaa, jonka tavoitteena on vahvistaa eurooppalaista jakeluverkostoa tukemaan urakoitsijoita, suunnittelutoimistoja, omistajaorganisaatioita ja valmistavan teollisuuden toimijoita digitalisaatioprosesseissa. Groupe Monnoyeur on historiallisesti liitetty rakennusliiketoimintaan ja Caterpillar-jälleenmyyntiin Euroopassa. Konsernissa ymmärrettiin kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa digitalisaation merkittävät vaikutukset asiakkaille pitkällä aikavälillä.

– Arkance on useiden vuosien ajan rakentanut laite-, ohjelmisto- ja palveluvalikoimaa Groupe Monnoyeur -yrityksen pitkäaikaisia asiakkaille. Olemme asiakkaidemme tukena, kun he ottavat käyttöön tekniikoita parantamaan toimintojen tuottavuutta, turvallisuutta ja laatua, sanoo Groupe Monnoyeurin toimitusjohtaja Philippe Monnoyeur.

Yrityskauppa vahvistaa Arkancen asemaa eurooppalaisena edelläkävijänä infra- ja talonrakennustekniikan markkinoilla. Ostamalla Point Group Oy:n osakekannan Arkance laajentaa jakeluverkostoaan ja yhdistää asiakkaiden tunteman ja arvostaman asiantuntijatiimin.

– Suomi on edelläkävijämaa yhteistyöhön perustuvien BIM-ratkaisujen käyttöönotossa. Tämä hankinta vahvistaa arvolupaustamme näiden aiheiden ympärillä kaikilla toimialueillamme, Arkancen toimitusjohtaja Grégoire Arranz toteaa.


Vuonna 1906 perustettu perheyritys Groupe Monnoyeur tarjoaa rakennusalan ja teollisuussektorin toimijoille tehokkaita ja tuottavia koneita ja käsittelyratkaisuja. Lisäksi konserni auttaa asiakkaitaan energiansaannin ja digitalisoinnin haasteissa tytäryhtiöiden Enerian ja Arkancen kautta.

Arkance tukee asiakkaitaan digitaalisessa muutoksessa eurooppalaisen asiantuntijaverkoston kautta. Arkance työllistää noin 300 työntekijää neljässä divisioonassa: Arkance Systems, Arkance Optimum, Allterra ja SITECH.

Arkance Systems tarjoaa ohjelmistoratkaisuja arkkitehtuurin ja teollisuuden aloille. Yritys toimii Ranskassa, Benelux-maissa, Romaniassa, Puolassa ja nyt Suomessa. Autodesk Platinum-tason kumppanina ja Trimblen valtuutettuna jälleenmyyjänä Arkance Systems tarjoaa ratkaisut hankkeen koko elinkaarelle suunnittelusta rakentamiseen ja ylläpitoon. Point Groupin tiimi toimii jatkossa osana Arkance Systemsiä.


Sopimus allekirjoitettiin perjantaina 28.2.2020.

Lisätietoja:

Tuomas Hörkkö
Toimitusjohtaja
Point Group Oy
+358 40 832 3553
[email protected]

Alexandre Durand
Communication Manager
Arkance
+33 (0)6 2847 5104
[email protected]

Ota yhteyttä

Tuomas Hörkkö

Tuomas Hörkkö

Toimitusjohtaja

tuomas.horkko@pointgroup.fi

040 832 3553

Jaa